Joulun Rauhaa

Parin kuukauden hiljaiselon jälkeen on aika palata taas kirjoituspöydän ääreen. Ja muistellaan vähän taaksepäin. Reilu viisi viikkoa sitten palailtiin tauolta ja hieman uusiutuneella ryhmällä. Viisi oli joukosta poissa ja viisi oli tullut tilalle. Pientä muutosta on joukkueen pelaajistossa tapahtunut. Ja hienosti ovat meidän uudet pelaajat sopeutuneet porukkaan mukaan.

Treeneissä on ollut ihan pirteä yleisilme ja positiivisella asenteella on lähdetty hommaa tekemään … tällä kertaa tuo positiivisuus myös tarkoittaa sitä. Ei tässä vielä kuitenkaan mikään täysi höyry päällä ole menty, mutta ei ne nyt mitään höntsä treenejäkään ole olleet.
Tähän jaksoon on sitten sopinut kaikkea muutakin kiirusta, kun tuo joulu puskee päälle ja pelaajat ovat olleet Gigantin paketointiapuna viimeiset kolme viikkoa. Kohta on tuokin savotta sitten saatu päätökseen. Ja isot kiitokset likoille ja vanhemmille tuosta itsenne likoon laittamisesta.
Niin ja saatiin me siihen jaksoon sovitettua myös Beep-testi ja hyvä signaali tuli siitäkin, sillä jokaisen pelaajan testitulos parani edellisestä.

Joulutauolle lähdettiin sitten suoraan Pirkkahallilta, kun pelasimme talven ensimmäisen treenimatsin Ilveksen C-tyttöjen EL-L ryhmää vastaan. Ottelu päättyi lopulta meidän 1-6 voittoon. Hieman nuo lukemat repesivät siinä ottelun lopulla.

Pieni otteluraportti :

Ensimmäinen vartti oltiin vähän purjeessa, vaikkakin 11 minuutilla Eerika vei meidät 0-1 johtoon Lauran sivurajaheitosta. Tuon jälkeen Ilves paukutti  kertaalleen pallon yläputkeen. Sen vartin jälkeen alkoi meidänkin pelaamisessa palaset loksahdella hiljalleen kohdalleen, ja oikeastaan se mikä vähän tökki, oli meidän prässi pelaamisessa, silloin kun Ilves avasi alhaalta niin vähän turhan usein heidän pohjapelaaja jäi siihen vapaaksi ja sai huseerata aika rauhassa. Tästäkin huolimatta 36 Minuutilla Vilma siirsi meidät 0-2 johtoon Eerikan passista.

Toiselle jaksolle vähän muutettiin prässiä ja nyt alkoi Ilveksellä olla pelin avaaminenkin vaikeampaa ja peli siirtyi ehkä enemmän meidän hallintaan (voi olla että tuo näytti siltä vihreiden silmälasien lapi). 11 minuutilla Lelle  nakutteli 0-3 lukemat Vanen ja Kiian esityöstä. Viimeisellä kympillä tulos sitten repesi aika rumaksi, kun ensin Laura katkoi maalivahdin avauksen ja viimeisteli 0-4. Ja heti perään Onni roikotti riman alle Lauran syötöstä. Ja lopussa Vane sitten pääsi rokottamaan kelta-vihreitä pelikavereitaan päättäen Härmän maalikarkelot Kaisan esityöstä. Meidän ja Satun harmiksi Ilves sai rikottua kuparisen viimeisellä minuutilla.

Pelissä oli paljon hyviä juttuja mm: Toppareiden pelin avaaminen keskustaan, Satun paraati torjunnat heikkoina hetkinä, toisella jaksolla koko joukkueen puolustuspelaaminen, rauhallisuus pallollisena (huom! rauhallisuus ja flegmaattisuus ovat eri asioita) hyökkäyspäässä tehokkuus ja uusien pelaajien esiinmarssi, silti paljon on vielä töitäkin edessä, mutta ihan hyvällä ilmeellä pelaajat duunia kentällä tekivät.

Nyt hengähdetään hetki

Rauhallista Joulua

”Nousukausi” 2015

Tuota otsikkoa ei sitten kannata ottaa mitenkään ylimielisenä uhoamisena. Se nyt vain sattui sopimaan ihan mukavasti tähän alkuun. Joukkueen tavoitehan asetettiin jo viime syksynä aloituspalaverissa… joskus lokakuussa. Nyt siitä on kulunut vuoden päivät ja tavoite on saavutettu.

Matkan varrelle on sitten sopinut vähän kaikenlaista. ”Kuherruskuukauden” jälkeen arki alkoi koittaa ja talven pimeinä päivinä oli varmaan pientä ”asemasotaakin”. Pelaajien ja valmennuksen koitellessa toistensa rajoja (puolin ja toisin). Kevättä kohden mentäessä kun päivät alkoivat pidetä, eikä ollut kokoajan niin pimeätä ja synkkää, alkoi ilo palata taas tekemiseen.

Tuloksellisesti siis päästiin tavoitteeseen. Ja mikä tärkeintä tuo tulos tuli sillä pelitavalla jolla joukkueen halusimme pelaavaan. Nyt on varmasti todistettu monelle ”epäilevälle Tuomaalle” myös se, että hallitsemalla palloa ja pelaamalla pääsääntöisesti lyhytsyöttöpeliä, pystymme voittamaan otteluita. Ja kun puhumme tuosta lyhytsyöttöpelistä, se ei tarkoita etteikö sinne väliin saa ja pidäkin lyödä mausteeksi vähän pitkiäkin palloja. Ja kyllä niitä myös siellä käytettiin. Mutta kyllä meillä siis pääsääntöisenä tarkoituksena oli murtaa vastustajan puolustusta linja kerrallaan. Niissä peleissä joissa kaveri sitten veti oman ryhmityksensä niin syvälle ja tiiviiseen nippuun ettei siellä ollut oikein linjojen väleissä tilaa, niin silloin piti käyttää vähän eri aseita ja yritettiin vähän kisutella kaveria ylemmäs ja sen jälkeen ristipistolla linjojen taakse. Joskus se toimi joskus ei. No ei tässä kuitenkaan ole tarkoituksena ruveta avaamaan joukkueen pelaamista liian yksityiskohtaisesti.

Jotkut tulivat kevätkierroksen jälkeen juttelemaan siitä, että se ykkösen paikka olisi kuulunut jo siinä vaiheessa meille. Osa tuosta puheesta oli varmasti sellaista lohduttelua ja tsemppaamista eteenpäin. Sillä ei sitäkään sovi kieltää, etteikö se olisi mm. itseäni kirpaissut aika syvältä, kun nousija joukkue oli selvillä. Ja se ei sitten oltukaan me. Ja vähän siinä samassa hengessä tuli sitten tehtyä se numeroleikkikin tuonne aikaisempaan vaiheeseen. Olihan siinä ihan kivan näköisiä numeroita ja sellaiset tilastot jotka kelpaisivat lähes joka joukkueelle. Mutta jos sen verran vielä palaa takaisinpäin tuohon kevätkierrokseen ja miettii mitä siinä sitten lopulta tapahtui, niin varmaan sen voisi tiivistää yhteen lauseeseen. ”TYYTYVÄISYYS TAPPAA KEHITYKSEN”, meille taisi käydä vähän tuolla tapaa. Siinä vaiheessa kun FC Nokia konttasi toisen kerran sarjassa, iski meihin pieni tyytyväisyyden tunne ja ehkä tekeminen ei ollut ihan sillä tasolla kun sen olisi pitänyt olla. Ja siitä sitten tuli maksettua ne kevään oppirahat. Ei sitä tulosta missään nimessä pelaajien piikkiin pistetä, kyllä siinä oltiin samalla tapaa ”syyllisiä” myös minä ja Tomi. 

Ja saattaahan se sitten olla niinkin, että oli lopulta hyvä, että se nousu ei tapahtunut kevätkierroksen jälkeen. Sillä nyt joukkue sai aikaa kasvaa rauhassa yhtenäiseksi. Ja aika usein nuo kevätkierrokselta nousseet joukkueet joutuvat siihen hissiliikkeeseen, että kun keväällä noustaan, niin syksyllä tullaan puiden lehtien lailla alas. Nyt joukkue ainakin tuolta kurimukselta välttyi. Ei toki kaikille joukkueille käy niin.

Syyskierros oli sitten joukkueelta matalalentoa ja tasaista suorittamista. Siinä ainoat pistemenetykset aiheutti tuo Tampereen betonipuolustus. Ja jossain vaiheessa kun kirjoitin aikaisemmin, että nyt olemme se joukkue jolta kaikki haluavat viedä pinnoja. Niin tuossa TPV ottelussa se näkyi kaikkein selvimmin. TPV ei oikeastaan missään vaiheessa halunnut avata omaa peliään ja hyökkäykset olivat ainoastaan nopeita vastaiskuja ja niihin lähti mukaan korkeintaan kolme pelaajaa. Sillä ylivoimaa pallon alla he eivät halunneet menettää missään vaiheessa. Siitä sitten lopulta saatiin kammettua se tasuri. Ja tappiosarake näytti mukavasti nollaa syyskierroksen jälkeen. Lopulta se piste-ero toiseksi tulleeseen Y-Ilvekseen kasvoi kuuteen pisteeseen, eikä syyskierrokselta jää oikeastaan mitään jossittelujen varaan. Ja lopputulokseen ja pelaajien tekemiseen pitää olla todella tyytyväinen.

Olihan meillä ihan huikea joukkue kuluneella kaudella. Vaikka ei me kuitenkaan missään lintukodossa eletty.   Kiitos jokaiselle pelaajalle, Tomille, Tiinalle, Maritalle, Tytille, Päiville, Helille, Kestin Petelle ja muille Härmän toimareille sekä pelaajien vanhemmille. Lisäksi kiitos vielä Niemelän Suskille Fyssarin luennosta ja treeneistä sekä Passilan Juholle keppijumpasta sekä lihaskuntotreenistä.

Nyt on tämä vuoden projekti "finaalia" vaille valmis ja uusi aloitetaan marraskuussa. Toivottavasti kaikki ovat silloinkin mukana.

Musiikkivalinta / Neil Young : Heart Of Gold

Kaupunkiuutiset 17.10.2015

Tällaista juttua pukkaa.

Lauantai 10.10.2015. Matkaraportti tki-tku…

Oikeastaan matka sai alkunsa jo marraskuussa 2014. Kun tuli voimain tunnossa ja -kunnossa luvattua joukkueelle, että nousun varmistuttua fillaroin seuraavasta vierasmatsista kotiin. Sen verran joukkue onneksi jousti, että ei tarvinnut pelistä polkea, vaan sain matkata konkelilla itse otteluun. Vähän tietysti epäilytti, kun on tullut fillaroitua edellisen kerran heinäkuun lopulla vähän reilu 10 km. Nythän matkaa oli 158 km. Eipä siinä sitten muuta kun kovalla uholla eteenpäin, ”pieni” vaivahan tuo oli siihen verrattuna että saisi kuunnella pelaajien kuittailua nössöilystä.

Jonkun verran siinä joutui tekemään varustehankintoja ennen lauantaita. Varaketjut, paikkarasia, satulan pehmike (huippuhankinta), ajorukkaset…jne.

Lauantaiaamu 4:00 herätys, aamupala ja vielä viimeiset tarkastukset että kaikki on mukana. Tekniset ongelmat alkoivat heti. Sykemittarin vyö oli kateissa ja on edelleen. Tästä johtuen pientä viivästymistä lähtöön. Viimein sitä sitten laitettiin napit korviin ja MP3 soitin päälle soittamaan leppoisaa matkamusaa. Ja eikun ketju kireälle n.5:20 (heti lähdössä 20 minsaa myöhässä). Ja tekniset ongelmat jatkuvat. Fillarin matkamittarin patterit sanovat sopimuksensa irti. Onneksi mukana oli tuo sport trackeri, sai vähän väliaikatietoja ajetusta matkasta ja keskinopeudesta. 

Ensimmäinen pikku breikki noin tunnin ajon jälkeen vähän ennen Renkoa. Matkanopeus oli jäänyt heti kättelyssä siitä tavoittelemastani 20 km/h nopeudesta. Näytti olevan 18,9 km/h. Ajatuksissa oli kiriä tuo puuttuva kilometri ennen Forssaa. Nuo haaveet kyllä karisivat viimeistään siinä vaiheessa kun Sotkanlinnan jälkeen alkoi se useamman kilometrin loiva ylämäki. Siinä vaiheessa touhusta alkoi hiljalleen myös se hauskuus poistua, jos se nyt missään vaiheessa erityisemmän kivaa oli ollutkaan. Perähuhdan risteyksen jälkeen oli sitten aika toiselle kunnon tauolle (5.minuuttia joka kului tankatessa nestettä ja lähettäessä pelaajille aamun valkenemisesta kuvia). 

Siitähän ei sitten ollut Forssaan kun se 23 km. ja ajatuksena painella Autokeitaalle välipalalle ja tekemään lisää urheilujuomaa. Ongelmitta ei tuokaan väli sujunut. Siinä kun päivä alkoi valjeta, painui lämpömittarikin miinuksen puolelle. Ensin rupesivat varpaat paleleen ja sitten yhdessä ylämäessä ennen Tammelan risteystä jäätyivät vaihteet. Ja kun alamäki alkoi, niin isompaa vaihdetta ei saanut vaihdettua (aikaa tuhrautu tuon vaivan korjaamiseen pari minuuttia). Ennen Forssaa, siinä ylämäessä josta näkee Kaukjärvelle, oli niin komia auringonnousu, että oli pakko pysähtyä ja napata kuva. Ja siinä vaiheessa kun piti lähteä uudestaan liikkeelle, tuli todellinen ”herkistyminen”. Fillariin oli jäänyt liian iso vaihde ja kun siitä polkaisi ekan kerran kunnolla, niin oikea reisi löi itsensä kramppiin (eli kyllä ne lihakset siellä on) Siinä sitä sitten yritti nitkuttaa mäkeä ylöspäin. Ja kun oikealla ei oikein pystynyt runnomaan, niin vasen teki enemmän töitä ja sama homma edessä ennen mäen lakipistettä. En tykänny yhtään. Onneksi keitaalle sai lasketella alamäkeä ja pääsi viettämään pidempää taukoa.

Kyllähän sitä siinä vähän salaa toivoi kun välipalaa söin, että nuo ”nuoruusajan ystäväni” olisivat käyneet pyörätelineillä ja realisoineet ajovälineeni. Eivät käyneet ja matka jatkui. Keskinopeus oli pudonnut jo 18,1 km/h.

Forssan jälkeen Jokioinen yms. pikkupaikkoja joissa tuli joskus hulluina teinivuosina pyörittyä. Ei kyllä herättänyt tällä kertaa mitään hyviä muistoja, kun keskittyminen oli pelkästään pyöräilyssä. Taukoja pyrin nyt pitämään puolen tunnin välein… muutaman välissä ei ollut kuin vartti. 

Se oli jossain Koski TL:n tienoilla, kun ajelin sellaista pitkää suoran pätkää joka ei näyttänyt loppuvan ikinä, kun kuulokkeista napsahti soimaan Bob Marleyn : Three Little Birds. Siinä vaiheessa se polkemis homma meni viimeistään henkiselle puolelle. Nyt ei enää hymyilty. Vaikka mukava ja leppoisa ralli onkin kyseessä, ei kyllä tullut yhtään positiivista ajatusta mieleen. Ja ajatuksissa kävi myös se että laittaisin viestiä takana tulevaan bussiin, että nyt sitä kaasua ja otatte mun repun kyytiin. Pääsisi ainakin kymmenestä lisäkilosta eroon… unohtu laittaa.

Kestävyysurheilussa puhutaan kriittisistä hetkistä. Maratonilla se on jossain 26 ja 32 kilometrin välissä (ainakin itsellä), siinä kun antaa periksi niin homma on menetetty. Lauantaina se oli aika tarkkaan siinä Tarvasjoen SEO:n jälkeisessä ylämäessä. Jouduin hyppään satulasta pois ja taluttaan mäen ylös, samalla Lehdon Liikenteen Titan painoi mäen puolivälissä ohi, iloisesti vilkuttavia pelaajia kyydissä. Siihen jos ne olis pysähtynyt, niin kynnys astua bussin kyytiin olisi ollut aika alhainen. Eivät pysähtyneet ja vaihtoehtoja jäi jäljelle ainoastaan yksi. Ketjua kireemmälle vaan.

Sen ohituksen jälkeen pidin pienen breikin siinä Paimion risteyksen bussipysäkillä. Joku oli varastanut siitä penkin niin jalkojen lepuuttaminen tarvi hoitaa makuuasennossa. Samalla pieni pikapuhelu Tomille ja pelaajille tsempin toivotukset. Tieviitan mukaan Turkuun oli 28 km. Ja soittimesta laitettiin sitten loppu matkalle raskaampaa musiikkia, ei enää mitään kesäbiisejä ja lepposia ralleja. 

Lieto jäi sitten aikanaan taakse, ja tuli vähän sellaista tunnetta että kyllä tämä hoidetaan. Hesburgerista siinä napsahti joku etäisesti ruokaa muistuttava tuoksu sieraimiin ja nyt alkoi sitten tulla vähän nälän tunnettakin peliin. En kuitenkaan jääny syömään. Ensimmäisen kerran taisin sitten alkumatkan jälkeen kaivaa jotain hymyn tapaista ilmettä kasvoilleni, kun saavuin Auranlaaksoon. Nyt ei ole enää pitkälti. Samalla katselin vähän sport trackeria ja kilometrit näytti 154 ja keskinopeus 18,3. Vähän oli kiritty loppua kohden. Samalla räpelsin niin innoissani, että laite tilttas siihen paikkaan, ei jääny lokimerkintöjä. Tarkistin loppumatkan reitin vielä Herestä ja ei tosiaan ollut paljoa jäljellä. Tuureporin kadulle hiuksen hienosti yli 4 km. Siihen matkalle osui sitten vielä yksi puhelu. Tomi soitteli että Kaisa on huolissaan, se lämmitti siihen asti kunnes Tomi jatkoi, että siitä enimmäkseen että kerkiänkö teippaamaan nilkan ennen pelin loppua. Kerkisin jopa ennen toisen jakson alkua.

Paluumatka oli paljon mukavampi kokemus, ei siitäkään kyllä ihan täysillä nauttinut, pieniä lihaskipuja ja muita lieveilmiöitä. Aika tattis siinä sitten illalla oli ja Turhapuroa katsellessa pelkäsin jo tulevaa yötä ja kaikkia niitä lihaskramppeja. Niiltä onneksi vältyttiin ja tänään sunnuntaina tuntuu jo ihan hyvältä.

”Toiset ei vaan koskaan opi” olen itsekin joskus todennut muutamasta kaveristani joilla tuntuu olevan jotain hönöily moodeja. Taidan loppujen lopuksi kuulua itsekin siihen kategoriaan. Tässä on vuosien varrella joutunut hiihtämään Finlandia-hiihdon kertaalleen ja juoksemaan maratonin kahdesti vastaavanlaisen uhon seurauksena. Nyt jos vertaa noita urheilusuorituksia toisiinsa, niin ei niistä mikään mitään nautintoa ole ollut. Tästä tämänkertaisesta teki pahan tuo suorituksen kesto. Eli jos esim. nyt pitäisi valita että kumman vetäisen, Maratonin vai fillarireissun Turkuun, niin valinta olisi ilman muuta maraton. Mutta onneksi ei tarvitse valita.

Toivotaan nyt ettei ihan hetkeen tule mitään vastaavaa mieleen. Tai sitten pitää vaan todeta että ”Sattuhan noita.” Ja lähteä nöyrin mielin kohti seuraavaa haastetta.

KIITOS KOKO JOUKKUEELLE! OLITTE TUON ANSAINNEET.

Musiikkivalinta / Tolpat : Hevonen 
Ja tämä tulee ihan loppukevennyksenä. Meillä oli onneksi pääsääntöisesti hyvät tuomarit matseissa. Erotuomari

Kausi pakettiin 0-3 vierasvoitolla.

Nyt on kausi sitten saatu pakettiin, kun joukkue haki tyylikkään 0-3 vierasvoiton Turun Pyrkivästä. Itseltä se ottelu meni vähän ohi, näin toki 0-2 ja 0-3 maalit… vähän viivästyin ottelun alusta. Mutta ehdin kuitenkin parahiksi paikalle, jotta Kaisakin saatiin teipattua pelikuntoon. Koitetaan nyt raapia jonkinlainen raportti enimmäkseen  kuulopuheisiin perustuen.

1.jaksolle Härmä lähti melko erilaisella avauksella kuin kauden aiemmissa peleissä. Ja hienosti likat tehtävänsä hoitivatkin ja ottivat ohjat kentällä. Tämä kertoo kyllä paljon myös siitä, kuinka laaja materiaali joukkueella on. Alussa oli hieman painetta TuPyn korkean ja aggressiivisen prässin murtamisessa, mutta kyllä sieltäkin ne aukot löytyivät ja peliä päästiin tekemään keskustan kautta. Vaikka maalia ei ensimmäisellä jaksolla päästy juhlimaan, vyörytti Härmä tilanteita Pyrkivän maalille. Ja 33 minuutilla saivat aiheutettua vastustajalle punaisen kortin arvoisen rikkeen. Vähän sen jälkeen saavuin jo itsekin paikalle.

2.jakso ja alku jäi taas näkemättä. Mutta maalihanat saatiin auki, kun Vilma M. uitti pallon längistä maaliin. Syötön kuulemma maagisella kosketuksella tarjoili Lelle.  Ja siitä viisi minuuttia, kun Härmä sai kulman, jota lähtivät juonimaan Kaisa ja Lelle. Lellen vedon maalivahti vielä torjui, mutta Kaisa paukutti karat pömpeliin. Muutamia loistopaikkoja avautui ennen kun Ella viimeisteli ottelun viimeisen osuman Vilma M:n syötöstä. Samalla osuma tuli olemaan Ellan viimeinen ”junnujoukkue” maali. Ja ensi kaudella odottavat uudet haasteet. 

Eipä tässä sitten ottelusta sen kummempia. Joukkue pääsi tavoitteeseensa, syyskierrokselta ei yhtään tappiota. Hieno joukkue ja hieno suoritus.

Myöhemmin tulossa pientä ”matkaraporttia” eilisestä. Sekä kausiyhteenvetoa. Koittakaa kestää

Musiikkivalinta / Quiet Riot : Winners Take All

Nousu ykköseen varmistui.

Härmän B-tyttöjen nousu B-t ykköseen varmistui sunnuntaina, kun Y-Ilves kärsi tappion ÅIFK:ta vastaan. Samalla joukkue voi lähteä kauden päätösotteluun ilman paineita. Ja allekirjoittanut pakkaa menomatkalle myös fillarin mukaan paluumatkaa varten, kun kerran tuli sellainen lupaus tehtyä joskus viime marraskuussa. Siinä missä muu joukkue nauttii bussin leppoisasta tunnelmasta, tutustun itse sitten kymppitien pitkiin suoriin Cresentin satulassa.

Onnittelut pelaajille noususta. Ja nautitaan tästä kauden viimeisestä viikosta.

Musiikkivalintaan pistetään vähän tuollaista Saksalaista / monikansallista yhtyettä, josta myös Suomalaisväriä löytyy kitarasta / U.D.O : Future Land